Kohuposti | 12.6.2026 Kaupungissa nähtiin 12.6.2026 poikkeuksellinen tilanne, kun poliisin takaa-ajo herätti huomiota illan aikana. Kohupostilla ei ole vielä tarkkaa virallista tietoa siitä, mistä kaikki sai alkunsa, mutta saatujen tietojen perusteella kyse saattoi liittyä varastettuun ajoneuvoon tai muuhun ajoneuvolla tehtyyn rikokseen. Tilanteesta tekee erikoisen se, että takaa-ajoon osallistui tiettävästi vain yksi vuorossa ollut poliisi. Kohupostin...
Kohuposti | Uskonto & Kaupunki Helsingin kaduille on saapunut mies, joka ei pyydä hiljaisuutta, vaan kuuluvuutta. Anders Gärderoot on kirkollinen vaikuttaja, hengellinen toimija ja joidenkin mukaan jopa profeetallinen hahmo, jonka tavoitteet eivät rajoitu pelkkään sunnuntaipuheeseen. Gärderootin mukaan Helsingissä on koittanut aika uudelle hengelliselle suunnalle. Hän aikoo perustaa kaupunkiin oman seurakunnan ja aloittaa uskonnollisen herätyksen, jonka...
Uusien tietojen mukaan kaupunkia saattaa uhata bensan hinnan nousu jopa 72% Seuraavan 2vuoden aikana. Kaupunginhallitus on kommentoinut asiaan seuraavasti, “Bensan tuonti hintaa nostetaan vuosittain todella paljon joten meillä ei ole muita vaihtoehtoja kun korottaa bensan hintoja mutta ajoimme antaa jonkinlaista korvausta ihmisille jotka joutuu ajamaan työnsä takia”. Bensan hinnan korotus tulee myös näkymään joukkoliikenteeseen sillä...
Nyt vituttaa ku pientä oravaa 17.2.2022 22.40 Pasilan torilla ollessani vanhempi konstaapeli Mika Loukama antoi minulle turhasta poistumiskäskyn ja vei Pasilan Poliisilaitokselle putkaan. Hän ei antanut minulle edes aikaa poistua alueelta ennen kuin kiinniotti minut ja kuljetti sinne. Jotain konstaapeli koitti sönköttää että ei ole anniskelualue kun join virvoitusjuomaani rauhassa kun samassa puhuin muiden kanssa...
Kaikki tapahtui 4.2.22 perjantaina kun mummoa pahoinpideltiin sairaalassa nuoriso porukan toimesta. silminnäkijöitä oli noin 3. onneksi joku oli soittanut poliisin ja urhea Niko Kettula esti eläkeläisen pahoinpitelyn. Kettula sai lääkärien mukaan lieviä vammoja, jotka eivät aiheuta pahempia haittoja virkauralle. Mummon kommentit Oli kiva nähdä, kun nuori poliisi herra tuli pelastamaan minut tästä hirveästä tilanteesta. Se...