Bensan hinta tulee nuosemaan 72% 

  Uusien tietojen mukaan kaupunkia saattaa uhata bensan hinnan nousu jopa 72% Seuraavan 2vuoden aikana. Kaupunginhallitus on kommentoinut asiaan seuraavasti, “Bensan tuonti hintaa nostetaan vuosittain todella paljon joten meillä ei ole muita vaihtoehtoja kun korottaa bensan hintoja mutta ajoimme antaa jonkinlaista korvausta ihmisille jotka joutuu ajamaan työnsä takia”.

 Bensan hinnan korotus tulee myös näkymään joukkoliikenteeseen sillä niiden aikatauluja tullaan muuttamaan niin että bussi kulkee vain joka 1.30h. Tämä muutos tulee vaikuttamaan monen ihmisen päivittäiseen kulkemiseen rutkasti sillä kansalaiset joutuvat heräämään tavallista aikaisemmin että he ehtivät bussiin ja siitä töihin. 

-kirjoittanut Moso Virtanen